Maasta sinä olet tullut - Tohku 11.12.- 26.2.

Maasta sinä olet tullut - näyttely kokoaa yhteen ajatukseni syntymän sekä kuoleman hetkiltä. Olen käsitellyt surua ja ahdistusta tänä vuonna sekä ihmisen elämän, että kuoleman takia. Samana vuonna olen tuntenut valtavaa onnellisuutta, rakkautta ja iloa uuden ihmisen syntymän johdosta.

Taide on minulle suora väylä tunteiden käsittelyssä. Ilon purkaukset tuovat teoksiin värit ja kevään. Suru, ahdistus ja pelko taas näkyvät synkkinä sävyinä. Teoksiin syntyy aina jotain uutta, aina jotain uniikkia, niin kuin jokainen tunnekin on.

♻️ Roskasta jotain kaunista.

Taiteeni syntyy kierrätysmateriaaleista.

Remonteista ja rakennustyömailta ylijäävä, roskiin menevä tavara, kuten maalit, laastit, tasoitteet ja kaikki mahdolliset massat saavat uuden elämän minun teoksissani. Hyödynnän myös pilaantuneita meikkejä ja elintarvikkeita sekä luonnon antimia, ihan kaikkea mistä saa pigmenttiä.

@bytohku